perjantai 3. heinäkuuta 2015

Gazpacho


Kylmä tomaattikeitto, Gazpacho oli kiehtonut mua pitkään. Mietin aina, että voiko kylmä keitto toimia, mutta kun maistoin sitä ensimmäisen kerran, totesin että voi. Etenkin tänä kesänä Ranskassa syömäni Gazpacho hurmasi minut. Reseptin löysin Hesarista, mutta muokkasin sitä hieman. Vähensin kurkun määrää, koska siitä tulee mielestäni hieman liikaa vetisyyttä ja korvasin kaapista löytymättömän valkoviinietikan kaapista löytyvällä sitruunamehulla. Pinnalle ripottelen vielä ehdottomasti (itsetehtyjä) krutonkeja. Hesarin mukaan tästä annoksesta söisi kuusi, mutta omalla porukalla keittoa riitti vain neljälle.

Tarvitset:
  • Sipuli 1
  • Valkosipulinkynsiä 3
  • Oliiviöljyä 1/2 dl
  • Vaaleata leipää 2 viipaletta
  • Kypsiä tomaatteja 600 g
  • Tuorekurkkua 150 g
  • Punainen paprika 1
  • Sitruunamehua tilkkanen
  • Suolaa ja sokeria
  • Pippuria
  • Lisäksi krutonkeja ja yrttejä, esimerksi basilikaa tai ruohosipulia
Tee:

1. Hienonna sipulit. Kuullota hetki pannulla.
2. Murenna leipä kuhloon, lisää vähän vettäm jotta leipä pehmenee.
3. Kalttaa tomaatit, eli tee tomaatteihin viillot ja laita kiehuvaan veteen noin minuutiksi. Nosta tomaatit ja kuori ne. Kuoren pitäisi lähteä helposti. Poista kannat.
4. Sekoita tomaatit, leipä ja sipulit tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella kattilassa.
5. Kuutioi kurkku ja paprika. Lisää ne ja öljy sekä sitruunamehu tehosekoittimeen ja soseuta. Lisää suolaa, pippuria ja sokeria maistellen.
6. Viilennä keitto hyvin.
7. Tarjoile krutonkejen ja yrittien kanssa. Pintaa voi myös koristella hieman chiliöljyllä!
8. Nauti kesäisenä päivänä.

Sampon kommentit: Oikein hyvää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti