sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Moules frittes eli sinisimpukat ja ranskalaiset



Hei taas! Kesän ja nyt syksyn aikana on tullut kokkailtua ja leivottua paljon, mutta piirtely ja datailu on jäänyt vähemmälle. Nyt taas huvittaa!

Moules frittes on mun suosikkiruoka Ranska-ajoilta. Normandiassa se oli perusruokaa, jota sai ravintolassa halvalla. Kerran lähimarketissa oli sinisimpukoita tarjouksessa, ja päätin kokeilla niiden valmistamista itse. Sain kalatiskin myyjältä hieman vinkkejä keittoliemeen, mutta tulin siihen tulokseen, että liemessä ei tarvii liikoja hifistellä, yksinkertaisuus riittää.  Simpukoiden syömisessä hauskinta on se, että simpukoita napsitaan tyhjällä simpukankuorella. Tyhjiä kuoria varten kannattaa sitten varata oma astia.

Tarvitset:
  • Sinisimpukoita, tuoreita
  • Ranskalaisia, pakaste tai omatekoisia
  • Kermaa
  • Valkosipulia
  • Sipulia
  • Öljyä
  • Valkoviiniä (omenamehukin kelvannee)
  • Suolaa ja pippuria
  • Yrttejä, esim. persiljaa
Tee:
1. Laita ranut uuniin. 2. Silppua himppasen sipulia ja valkosipulia, ja freesaa niitä hetki kattilassa. 3. Lisää kattilaan tilkkanen valkoviiniä, ja anna kiehahtaa hieman. 4. Lisää kermaa, mausteita ja yrttejä. 5. Laita simpukat kattilaan, keitä kansi kiinni noin 5 minuuttia, tai kunnes simpukat aukeavat. 6. Tarjoile uunituoreiden ranujen kanssa!

Sampon kommentit: Ihan hyvää.

maanantai 21. heinäkuuta 2014

Kesätauolla

Hei.

Kesällä reseptit ei tunnu onnistuvan (hillo ei käy sokerin korvikkeeksi muffinsseihin), piirtely onnistuneisiin ohjeisiin aina unohtuu ja kaiken lisäksi kameran laturi on väärässä kaupungissa. Eli syksyllä sitten ehkä taas uutta! Heippa.

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Herkulliset hot dogit tai hampparit


Lapsena maistoin ensimmäistä kertaa hodaria New Yorkissa, en tykännyt. Hodarit saivat uuden mahdollisuuden Kaartin hodarissa ja hummerissa, ja tajuisin, että niitähän voi varioida aika lailla. Hodarin ei tarvii olla pelkkää sämpylää ja nakkia, vaan innoitusta voi saada mm. hampurilaisista. Huomasin myös, että hot doggeja on helpompi syödä kuin hampurilaisia. Muutamalla niksillä hodareista saa hyviä helposti. Näitä ohjeita voi soveltaa myös hampurilaisiin, jos niiden muoto miellyttää enemmän.

1. Pehmoisia hodarisämpylöitä on vaikea leipoa, joten kaupasta ostetut käy hyvin. Käytä hodareita 3-5 min 200 asteisessa uunissa, niin pinta rapeutuu mukavasti. 
2. Kaiva sämpylästästä turhat täytteet pois, "kuoriin" mahtuu enemmän ja syöminen helpottuu. 
3. Täytteissä ei kannata kitsastella. Käytin "päätäytteenä" paneroituja kalapihvejä, niistä tuli kivasti makua!

Tarvitset (esimerkiksi):
  • Hot dog/hampurilais -sämpylöitä
  • Paneerattuja kalapaloja/nakkia/kvinoapihviä/pihviä mitä huvittaa
  • Majoneesia
  • Salaattia
  • Kurkkua
  • Tomaattia
  • Paprikaa
  • (Tuorejuustoa)
  • (Ketsuppia)
Tee:
1. Valmista "pihvi"/"nakki" omalla tavallasi.
2. Pilko vihannekset valmiiksi.
3. Paahda sämpylöitä hetki uunissa.
4. Täytä.
5. Nauti. 

Sampon kommentit: Parasta hot doggia mitä oon koskaan syönyt.

Porkkanakakku


Kauan sitten mun kaverin äiti oli leiponut mitä ihaninta porkkanakakkua, jonka salaisuus oli Mariannerouhe. Sain reseptin ja siitä lähtien oon tehnyt porkkanakakkua aina säännöllisin väliajoin hyvällä menestyksellä. Tää resepti on saanut vaikutteita kaverin äidiltä (kiitos!) ja Olivia-lehden reseptistä.

Tarvitset:
  • Porkkanaa 350 g
  • Kananmunia 4
  • Fariinisokeria 350 g
  • Voita 200 g
  • Vehnäjauhoja 4 dl
  • Mantelirouhetta 1/2 dl
  • Leivinjauhetta 4 tl 
  • Kanelia 1 tl
  • Kardemummaa 3 tl 
  • Suolaa 1 tl
  • (Muskottipähkinää ripaus)
  • Tuorejuustoa ("tavallista") 100g + Olympia tuorejuustoa 100 g 
  • Tomusokeria noin 1 dl
  • Marianne Crush rouhetta tai murskattuja marienneja/mantelirouhetta
Tee:
1. Sulata voi. Jätä jäähtymään.
2. Raasta porkkanat karkeaksi raasteeksi.
3. Sekoita kuivat aineet.
4. Sekoita munia ja fariinisokeria sähkövatkaimen puoliteholla 12–15 minuuttia, kunnes saat kuohkeaa vaahtoa.
5. Lisää valmiiseen muna-sokerivaahtoon ensin jäähtynyt voisula, sitten kuivat aineet siivilän läpi ja viimeisenä porkkanaraaste. Kääntele taikina tasaiseksi.
6. Levitä taikina leivinpaperille pellille ja paista uunissa noin 180 asteessa keskitasolla noin 50 minuuttia tai siihen asti kun kaukku näyttää kypsältä. Kypsyyttä voi tarkistaa maistamalla.
8. Nosta uunista ja anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi.
9. Sekoita sähkövatkaimella tomusokeri ja tuorejuustot.
10. Kun kakku on tarpeeksi jäähtynyt levitä levite ja ripottele mariannerouhetta/mantelirouhetta.
11. Nauti heti tai myöhemmin, hyvää myös seuraavana päivänä tai pakastamisen jälkeen. 

Sampon kommentit: Herkullista. 

maanantai 7. huhtikuuta 2014

Ihanat sämpylät


Tiiättekö kun sämpylät helposti maistuu "liian terveellisiltä". Käytetään rouheisia sämpyläjauhoja ja kaurahiutaleita. Mää kokeilin tehä sämpylöitä aivan vaan erikoisvehnäjauhoista, ja tuli kyllä nannoja.
Laitoin osaan erään vähän paahdettuja auringonkukan- ja seesaminsiemeniä sekä viikunapaloja, ja tuli aika luksusleipää. Keksin myös mahdollisimman vaivattomimman tavan tehdä taikinasta "sämpylöitä", nimittäin otin vaan lastalla taikinasta nokareita ja iskin pellille. Ei tullut ihan pyöreitä, mutta kauniin sileitä ja maukkaita.

Tarvitset:
  • Vehnäjauhoja noin 12 dl
  • Kuivahiivaa 1 pussi
  • Öljyä noin 3/4 dl
  • Suolaa 1.5 tl
  • Vettä 5 dl
  • Siirappia/hunajaa noin 2 rkl
  • (Seesaminsiemeniä, aurigonkukansiemeniä, viikunoita)
Tee:
1. Lämmitä vesi 42 asteiseksi. Sekoita hiiva pieneen määrään jauhoja, ja sitten se veteen.
2. Lisää siirappi ja suolaa.
3. Lähde lisäämään jauhoja pikkuhiljaa sekoitellen ja öljyä lopuksi.  Kun taikina tuntuu sopivalta (vähän pyöreäksi muotoutuvalta, ei liian löysää eikä liian kovaa) niin jätä taikina liinan alle kohoamaan noin 30 minuutiksi.
4. (Jos haluut luksusleipää, paahda vähän siemeniä ja pilko viikunoita pieniksi paloiksi.)
5. Kun taikina on kohonnut, lähde käsin vaivailemaan sitä, tuntuuko että jauhoja pitäisi lisätä? Lisää siis jauhoja (ja halutessa siemenet ja viikunat).
6. Kun taikina tuntuu sopivalta (ei tartu liikaa, mutta on vielä mukavan pehmeää), ota vaikka nuolijalla annoksia ja laita pellille sopivia nökäreitä.
7. Anna kohota hetki liinan alla.
8. Paista uunissa keskitasolla 225 asteessa noin 10 min, tai niin, että pinta on mukavasti ruskistunut.
9. Nauti mahdollisimman pian, ja mieluiten voin kanssa.

Sampon kommentit: Oikein maukkaita.

sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Paahdettu punajuurikeitto




Punajuurista ajattelee aina, että ne on työläitä ja sotkuisia. Niinhän ne vähän on, mutta tämä keitto on kuorimisen ja pilkkomisen jälkeen aika iisi. Tähän keittoon sain ohjeen kun kerran ravintolapäivänä eksyin syömään vegaanista punajuurikeittoa vegaanisen smetanan kanssa. Maitotuotteiden ystävänä käytin vegaanisen smetanan sijaan ihan maustamatonta jugurttia ja lisäsin keittoon vähän kermaakin. Toisella lämmityskerralla keitto parantui entisestään, kun seurana oli vuohenjuustoa.

Tarvitset:
  • Punajuuria kilo
  • Sipulia 2-3
  • Valkosipulia 
  • Suolaa ripaus tai vähän enemmän
  • Sokeria ripaus
  • Pippuria ripaus
  • Öljyä 
  • Maustamatonta jugurttia/smetanaa/créme fraichea/vuohenjuustonokare
  • (Kermaa)
Tee:
1. Kuori ja pilko punajuuret (melko pieniksi) ja silpulit.
2. Laita laakeaan/laakeisiin uunivuokiin/uunivuoalle foliossa mahdollisemman ohuena kerroksena. Ripottele pinnalle mausteita ja öljyä, sekoittele.
4. Paahda 200 asteisessa uunissa noin 45 minuuttia tai vieläkin kauemmin, jos kehtaat. Jos jaksat, sekoittele välillä, niin punajuuret paahtuu oikein ihanasti.
5. Laita paahtuneet kasvikset kattilaan, peitä vedellä ja keitä noin 15 min.
6. Surauttele sauvasekoittimella sileäksi. Lisää mausteita maun mukaan ja ehkä himppasen kermaa.
7. Tarjoile maustamattoman jugurttin/smetanan/créme fraichen/vuohenjuustonokareen kanssa ja nauti.

Sampon kommentit: Ehdottomasti Van Kokkiin. Selkeä hyvä maku.

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Pannukakku


Pannukakku on mun lempiherkkua lapsuudesta. Sitä ei tuu oikeen koskaan nykyään tehtyä, koska pellillinen on niin iso satsi kahdelle. Keksin että miksipä en tekisi pannukakkua pienempään vuokaan. Puolikas annos esimerkiksi kakkuvuoassa toimii. Oon yrittänyt muokata herkullista pannukakkureseptiä lisäämällä mantelijauhoja (ei toimi) ja kaurahiutaleita (maistuu puurolta). Paras pannukakku syntyy perinteisellä reseptillä, en lähde kiistelemään. Tällä reseptillä tulee hyvä annos kahdelle pannukakunnälkäiselle kakkuvuoassa.

Ps. tämän pannukakkureseptin jälkeen oon kokeillut muutamia muunnoksia, jotka todellakin toimii. Kerran oli jäänyt riisipuuroa, sekä päärynöitä, joita olin paistanut vähän sokerissa ja voissa. Lisäsin nää pannukakkutaikinaan, ja maistui mannalta.
Toisella kerralla halusin päästä jääkaapissa pölyyttyvästä omenahillosta eroon, ja korvasin sokerin sillä. Toimi oikein hyvin.

Tarvitset:
  • Maitoa 3.5 dl
  • Munia 1 (iso tai 2 pientä)
  • Vehnäjauhoa 3.5 dl
  • Leivinjauhoa 1 tl
  • Sokeria 0.75 dl
  • Vaniliinisokeria 1 tl
  • Voita 50 grammaa
  • Ripaus suolaa
Tee:
1. Sulata voi.
2. Vispaa kananmunia vähän, sekoita sitten mukaan puolet maidosta.
3. Yhdistä kuivat aineet toisiinsa hyvin sekoittaen, sekoita ne sitten nesteeseen. (Anna turvota puolisen tuntia)
4. Lisää loput maidosta, suola ja sokeri.
5. Lisää sulatettu voi ja sekoita.
6. Kaada taikina leivinpaperilla päällystetylle kakkuvuoalle.
7. Paista uunissa noin 200 asteessa puolisen tuntia, lopussa pellin voi siirtää alatasolle.
8. Nauti hieman jäähtyneenä.

Sampon kommentit: Maistuu aina.

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Herkullinen ja helppo pitsa


Mamma mia! Tehtiin semmoista pitsaa että oksat pois! Aivan sairaan hyvää tuli muutamalla niksillä.

Ensimmäinen niksi on pohjan helppous. Pohjaan ei tuu hiivaa, eikä siis taikinaa tartte kohotella.
Toinen niksi on täytteiden hyvä suhde toisiinsa, tarpeeksi laadukasta tomaattikastiketta, ja sopivan niukasti täytteitä. Tomaattimurskan lisäksi laitoin vähän tomaattipyreetä, joka antaa mahtavan täyteläistä makua. Viimeinen niksi oli iloleipurin "pitsanpaistopohja", jonka löysin joskus kaupan alelaarista. Pohja on pyöreä ja siinä on pieniä reikiä. Levitys oli helpompaa kuin neliskanttiselle pellille, ja pohjasta tuli ihanan rapea. Jos tämmöistä ihmetuotetta ei satu omistamaan, niin varmaan sillä, että tekee pellille pyöreän ja tarpeeksi ohuen pohjan, pääsee myös hyvään lopputulokseen.

Täytteinä oli säilöttyjä suomalaisia muikkuja (huikeesti parempia kuin tonnikala) ja ananasta. Täytteet on kuitenkin suositeltavaa tehdä oman maun mukaan. Koska valmiiksi raastettu juusto on aika kallista, raastoin itse aivan vaan gouda-juustoa, toimi hyvin.

Tarvitset:
  • Vehnäjauhoja
  • Vettä
  • Leivinjauhetta
  • Öljyä
  • Suolaa
  • Tomaattimurskaa/tomaattikastiketta + tomaattipyreetä
  • Täyteaineksia oman mielen mukaan
  • Juustoa raasteena
Tee:
1. Laita uuni lämpenemään 250 asteeseen.
2. Valmista taikina. Laita kulhoon vehnäjauhoja ja ripaus leivinjauhetta ja suolaa. Jauhojen määrä riippuu tehtävän pitsan määrästä, mutta määrän oppii arviomaan nopeasti. Lisää pikkuisen vettä ja öljyä ja sekoittele. Lisää vain sen verran vettä, että taikinasta tulee sellaista, että se ei tartu sormiin. Kun taikina on sopivasti käsiteltävää, levitä se mahdollisimman ohuesti pellille pyöreäksi tai pellin reunojen mukaan.
3. Lisää tomaattimurska ja tomaattipyree, levitä tasaisesti. Lisää myös täytteet ja juusto.
4. Paista uunissa toiseksi alimmalla tai keskitasolla noin 10 minuttia, tai niin että pitsa näyttää kypsältä ja reunoilta sopivan rapealta.
5. Herkuttele oreganon tai chiliöljyn kanssa tai sellaisenaan. Kokis kruunaisi makuelämyksen.

Sampon kommentit: Parempaa kuin aidossa italialaisessa pitseriassa.

Vispipuuro



Vispipuuro on mun lapsuuden herkku. Sitä oli ihana syödä maidon kanssa, tai sellaisenaan (sokerikuorrutuksella). Vispipuuroa voi hyvin tehdä punaisista viinimarjoista, mustista viinimarjoista, puolukoista tai vaikka sekoituksesta.  Tämä resepti on ihan Raision Nalle Tummien mannasuurimoiden kyljestä omilla kommenteilla. Reseptistä riittää neljälle.

Tarvitset:
  • Tummia mannasuurimoita 1.5dl
  • Vettä 1 l
  • 3-4 dl marjoja (puna-, tai mustaviini, puolukoita)
  • 1-1.5 dl sokeria
  • 1 tl suolaa
  • (Maitoa)
Tee:
1. Kiehauta vesi kattilassa, vispaa siihen mannasuurimot, marjat ja suola.
2. Keittele noin 7 minuuttia välillä sekoitellen.
3. Anna jäähtyä kylmäksi. (Tää vaihe kestää ärsyttävän kauan, mutta jos ulkona on yhtään kylmää, nosta kattila mahdollisuuksien mukaan vaikka parvekkeelle.)
4. Vatkaa puuro sähkövatkaimella ihanan kuohkeaksi ja vaaleanpunaiseksi. Tämäkin vaihe kestää aika kauan, mutta mitä vatkatumpaa puuro on, sitä ihanammalta se maistuu.
5. Nautiskele kylmän maidon tai päälle ripotellun sokerin kera (tai molempien).

Sampon kommentit: Tykkään.

Mannapuuro


Mannapuuro on myös semmoista lapsuuden nannaa että. Edelleenkin maistuu. Maitopuurojen kanssa saa aina vähän pelätä pohjaanpalamista, mutta "tällä höyrystymis ja liesi pienelle"-taktiikalla on helppo onnistua.

Tarvitset:
  • Maitoa 5 dl
  • (Tummia) mannasuurimoita 3/4 dl
  • 0.5 tl suolaa
  • Nokare voita
Tee:
1. Laita maito lämpiämään kattilassa liedelle. Kun maito alkaa vähän höyrystymään, niin vispaa mannasuurimot maidon joukkoon.
2. Hiljennä lieden lämpötilaa ihan pienelle ja keittele puuroa 7-10 minuuttia välillä sekoitelleen. Kun puuro on sopivan paksuista se on valmista.
3. Lisää vähän suolaa ja voita, sekoita.
4. Nauti sellaisenaan, tai vaikka marjojen kanssa.

Sampon kommentit: Hyvää.

"Lohikäristys" ja perunamuusi


Pienenä mun lempparikouluruokaa oli poronkäristys ja perunamuusi. Tänään tein kirjolohisuikaleista "kastiketta", joka maistui ihan "käristykseltä". Perunamuussin ja salaatin kanssa makuelämys oli mitä mainioin.  Perunamuussin valmistin "muussaamattomustekniikalla", jonka opin sveitsiläiseltä kaverilta. Kun lohkottuja perunoita keittää tarpeeksi kauan, ne muussaantuu melkein itsestään. Perunamuusista tulee oikein mehevää. Suosittelen!

Tarvitset:

  • Kirjo(lohta) suikaloituna
  • Sipulia
  • Öljyä
  • Taco-tuorejuustoa tai vastaavaa
  • Perunoita
  • (Porkkanoita)
  • Loraus kermaa
  • Kimpale voita
  • Suolaa
  • Salaattia oman maun mukaan

Tee:
1. Laita (aika pieniksi) lohkotut perunat kiehuvaan veteen, vettä vähän yli perunoiden korkeuden. Keittele aika pitkään. Voi valmistaa ensin vaikka salaatin, ja sitten kastikkeen kimppuun.
2. Silppua sipuli ja kuullota öljyssä.
3. Lisää suikaloitu lohi. Anna kypsyä hyvin.
4. Lisää tuorejuusto. Anna hautua kannen alla. Tuorejuusto saa imeytyä loheen, ruoasta tulee "käristystä" ei kastiketta. Kastike on valmista, kun lohi "näyttää käristykseltä".
5. Kun perunat alkaa näyttää siltä, että ne on melkein muussia, voi haarukalla vähän vielä sekoitella ja muussailla niitä. Muussainta saa myös käyttää. Perunoiden tulee olla kuitenkin niin pehmeitä, että muussainta välttämättä tarvitsi.
6. Lisää muussiin vähän kermaa, voita ja suolaa. Tarkista maku.
7. Tarjoile yhdessä. Nauti!

Sampon kommentit: Hyvin yhteensopivat maut.

lauantai 22. helmikuuta 2014

Runebergin tortut


Tänä vuonna havahduin Runebergin torttuihin vasta, kun niitä ei enää kaupasta oikein saanut. No, tein kuten reseptin keksijä Fredrika Runeberg, ja valmistin torttuja kaapista löytyvillä aineilla. Kaapinperältä löytyi sovellukseksi maissilastuja ja kostukkeeksi jaffaa. Tuli aivan hauskan makuisia!

Tarvitset:
  • Voita 125 g
  • (Muscavado/fariini)sokeria noin 1.5 dl
  • Korppujauhoja 1.5 dl
  • Mantelijauhoja noin 1 dl
  • Mantelirouhetta 0.5 dl
  • Maissilastuja
  • Kaardemummaa 2 tl
  • Leivinjauhetta 1 tl
  • Kananmuna 1
  • Kuohukermaa vajaa 1 dl
Kostutus ja koristelu:
  • Jaffaa
  • Tomusokeria
  • Vadelma- tai mansikkahilloa pikkuisen

Tee:
1. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
2. Sekoita kuivat aineet.
3. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää vatkaten muna ja sitten kuivat aineet ja kerma vuorotellen.
4. Laita taikina muffinssivuokiin pellille.
5. Paista parisenkymmentä minuuttia. Valmista sokerikuorrute, eli sekoita tomusokeriin tippa vettä, niin että saat sopivaa kuorrutetta.
6. Kun muffinssit ovat jäähtyneet, ja ne on irrotettu vuoista, dippaa ne nopeasti jaffalla täytettyyn kulhoon.
7. Koristele ja nauti!

Sampon kommentit: Hyviä on.

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Graavilohi


Minun ukki on kalamies ja entinen kondiittori (jotain sukuvikaa tämä leipominen?). Opin ukilta kuinka graavilohta tehdään, ja sehän on ihan helppoa! Omatekoinen graavilohi on herkkua ja kilohinnalta kaupan graavilohta aika paljon edullisempaa. Ja mikä parasta, sitä voi tehdä itselle sopivan määrän ja pakastimessa säilyy aivan hyvin!  Tätä voi käyttää sushiin tai syödä vaan ruisleivän päällä. Nam.

Tarvitset:
  • Tuoretta lohta
  • Merisuolaa (karkeaa, puolikarkeaa tai ihan vaan tavallista)
  • Sokeria
  • (Tilliä)
  • Leivin-/voipaperia
Tee:
1. Fileoi tuore lohi niin, että saat siitä ohuehkoja paloja/viipaleita. Ruodot kannattaa poistaa.
2. Vuoraa pieni rasia leivinpaperilla, tai sitten iso ja matala. Asettele ensimmäinen lohiviipale siihen. Ripottele päälle aika runsaasti suolaa. Suolan päälle vielä himppasen sokeria (ja tilliä, jos tykkäät). Suolan määrän oppii tekemällä, mutta mielummin vähän enemmän kuin vähemmän. Suurinpiirtein niin että kala peittyy suolaan.
3. Laita viipaleen päälle uusi leivinpaperi, uusi kala päälle ja suolat ja sokerit. Toista niin kauan että kalat on käsitelty.
4. Laita jääkaappiin ja anna tekeytyä yksi yö.
5. Sitten naatiskele!

Sampon kommentit: Ihan hyvää.

Mummon kalakeitto


Minun mummo (ja minun äiti) tekee maailman parasta ruokaa. Luulen että kaikilla just se oma mummo tai oma äiti kokkaa parhaiten, mutta vannon, että mun mummon kalakeittoresepti on erinomainen. Mummolta oon myös oppinut paljon ruoanlaitosta ja leipomisesta, etenkin sen, että oma tuntuma on mittailemista tärkeämpää ja sen, että voissa, kermassa tai sokerissa ei tarvitse säästellä.

Tämä kalakeitto on sellaista, jota aina ulkomailla teen esitellessäni suomalaista ruokaa. Perunoita voi varata syöjiä kohtaan puolitoista tai kaksi, kalaa noin 60 grammaa per naama.

Tarvitset:
  • Kalaa, mieluiten tuoretta, lohta tai vaaleaa kalaa
  • Keittoperunoita tai uusia perunoita (jos on kesä)
  • Porkkana
  • Sipulia
  • Ruohosipulia
  • Kermaa
  • Voita
  • Ripaus suolaa
Tee:

1. Kuori perunat ja porkkana ja lohko sopiviksi paloiksi. Laita kiehuvaan veteen kypsymään, porkkana vähän perunoiden jälkeen. Silppua sipuli valmiiksi.
2. Käsittele kala niin, että saat mukavankokoisia lohkoja. Ruodot kannattaa ottaa pois, (suomustetut) nahkat kaloihin voi jättää, sillä ne saa helposti pois ja tuo makua. Jos käytät kokonaista kalaa, niin esimerkiksi kalan pään voi laittaa liemeen mukaan tuomaan makua. Syömisvaiheessa pään voi ottaa pois.
3. Kun perunat ja porkkana on aikalailla kypsiä, lisää sipulit. Hetken kuluttua lisää myös kalapalat.
4. Kun kalat valmistuu, lisää kunnon loraus kermaa, ja kimpale voita sekä sopivasti suolaa. Sekoittele. Tarkista maku, kermaa ja suolaa pitää olla sopivasti. Eli lisää tarvittaessa. Huom. liemi on tämän keiton juju, että sitä saa olla paljon.
5. Tarjoiluvaiheessa ripottele päälle ruohosipulia.
6. Nauti!

Sampon kommentit: On hyvää.

Perunarieskat


Teen perunarieskoja aina, kun perunamuussia jää yli. Tuoreet perunarieskat voin kanssa on jotain aivan täydellistä. Perunarieskoista ei tuu koskaan aivan samanlaisia, mutta paljolla perunamuusilla tulee maukkaimmat ja pehmeimmät rieskat.

Tarvitset:
  • Perunamuussia, ei haittaa jos osa on porkkanaa. 
  • Vehnä- tai ohrajauhoja, korppujauhotkin käy!
  • Öljyä vähän
  • Kananmuna tai kaksi
  • Suolaa ripaus
Tee:
1. Laita uuni lämpiämään 225 asteeseen.
2. Sekoita kulhossa kaikki aineet. Perunamuussia kannattaa olla noin kaksinkertainen määrä jauhoihin verrattuna. Kananmunia vähänkään isompaan taikinaan kaksi.
3. Muotoile taikinasta käsin tai lusikoilla leivinpaperille "kiekkoja". Pistele haarukalla.
4. Paista uunissa keskitasolla (10-15 min) kunnes rieskat näyttävät vähän ruskistuneilta.
5. Nauti heti lämpiminä voin kanssa.

Sampon kommentit: Hyviä lämpiminä.

tiistai 28. tammikuuta 2014

Sushi

Mallisushit


Mun sushihulluus on jo sitä luokkaa, että kun kerrain tein luovuustestiä, jossa piti annetuista neljästä alkukuvista (jotain ympröitä ja viivoja) tehdä mahdollimman mielikuvituksellinen kuvasarja, niin tein sitten sushiaiheisen sarjakuvan (alla). Sain myös joululahjaksi sushitarvikkeita.

Söin sushia ensimmäisen kerran ehkä vuonna 2004, turkulaisessa kauppahallissa. Tarjoilijan murre oli jo tarpeeksi eksoottista, enkä ihan ruokaankaan ihastunut. Pienen totuttelun jälkeen sushista on kuitenkin tullut ihan lempiruokaa. Sen tekeminen on vähän työlästä, etenkin riisin keittely, mutta muuten mukavaa! Sushia on kiva tehdä porukalla. Kukin saa näin varioida täytteistä mieleisensä, sushista kun voi tehä miljoonia variaatioita eri täytteillä. Tässä esimerkit perusmakeista, uramakeista (merilevä sisällä, riisi ulkona), lohinigireistä sekä munakuppisusheista (kuvassa lohikuppi). Munakuppisusheihin sain inspiraation joululahjakirjasta Simppeliä sushia.

Sushia nautitaan dippaillen susheja wasabilla maustettuun soijakastikkeeseen, ja välillä suuta voi raikastaa maukkaalla inkiväärillä. Yleensä sushitalkoista jää aina pilkottuja vihanneksia, niitä voi myös nauttia samalla.

Luovuustestin tulos.
Tarvitset:
  • Sushiriisiä
  • Miriniä
  • Nori merilevää
  • Lohta (tuoretta)
  • Paprikaa, kurkkua, avokadoa, porkkanaa, (ruohosipulia)
  • Tuorejuustoa
  • Graavilohta, kylmäsavulohta
  • Soijakastiketta
  • Wasabia
  • Inkivääriä (säilöttyä) 
  • Majoneesia
  • Tai mitä sattuu mieleen juolahtamaan
  • Ehkä seesaminsiemeniä
Tarvikkeiksi:
  • Bambumattoja
  • Vesikuppi, johon voi kostuttaa käsiä
  • Syömäpuikot
  • (Elmukelmua)

Tee:

Esivalmistelut
1. Keittele riisi pakkauksen ohjeen mukaan, lisää mirini + suola + sokeri.
2. Pilko kasvikset suikaleiksi.
3. Leikkaa lohesta sopivia paloja nigireitä varten. Lohen päälle voi ripottaa vähän suolaa ja sokeria.

Nigirit:
1. Pyörittele riisistä soikeita palloja, laita päälle sipaus wasabia (ei pakko) ja lohiviipale. Jos kastelet vähän sormia, muotoilu on vähän helpompaa. Riisi voi olla aika oikukasta, mutta näissä on tärkeintä maku, ei ulkonäkö. Ps. Jos omistat kaasupolttimen, niin lohta voi vähän kypsentää sillä! Ja päälle sipaus majoneesia + ruohosipulia, niin on kuin sushiravintolassa konsanaan, yaki shakea, nam.

Makit:
1. Levitä noriarkille ohuesti riisiä, jätä toiseen reunaan hieman tyhjää.
2. Levitä toiseen yläpäähän, melkein keskelle, haluamasi täyteet, eli tuorejuusto/sipaus majoneesia, kasvikset ja kala.
3. Rullaile bambumaton avulla tiukaksi rullaksi.
4. Kostuta tyhjää päätä vedellä, näin se kiinnittyy rullaan.
5. Leikkaa rullat muutaman sentin paksuisiksi paloiksi.

Uramakit, eli riisi ulkopuolella (esimerkiksi California rollit on tämmöisiä)

1. Leikkaa noriarkki puoliksi.
2. Aseta bambumatolle elmukelmua ja sen päälle puolikas noriarkki. Peitä noriarkki riisillä, ja sitten käännä riisipuoli alas. Laita nyt "tyhjälle" noriarkille haluamasi täytteet keskelle.
3. Lähde rullailemaan. Riisi tulee nyt siis noriarkin ympärille.
4. Poista elmukelmu ja ripottele riisin päälle hieman seesaminsiemeniä. Leikkaa paloiksi.

Munakuppisushit
1. Vuoraa pieni munakuppi kelmulla.
2. Ota esimerksi graavilohta tai kylmäsavustettua lohta isohko pala, ja laita kelmun päälle. Nyt munakupissa on mukava lohikolo riisille. Laita siis riisiä koloon.
3. Taita reunoja vähän kupin alle, tai leikkaa reunat siististi pois.
4. Nosta valmis paketti munakupista, ja laita tarjolle. Toista.

Laita kaikki valmiit sushit kauniisti esille, hieman wasabia soijakastikekulhoilin ja inkivääriä tarjolle. NAUTI!

Sampon kommentit: Hyvää on.

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Ricottapasta

Ricottapasta voi näyttää vaikkapa tältä.

Oon innostunut pastasta, ja haluan kokeilla kaikkea pastaan. Ricotta, eli heramainen mieto juusto, ei oo yleisin pasta-aines (ainakaan googlen hakutuloksien mukaan), mutta päätin kokeilla tomaattissävytteistä ricottapastakastiketta, ja herkullista tuli. Oikeestaan luulen että ricotta sopisi aika monenlaiseen kastikkeeseen, sillä se tuo mukavaa pehmeyttä ja rakennetta, tämä kastike on vaan yksi viritelmä. Paksu pappardelle pasta oli ricotalle omiaan, kastike tarttui siihen hyvin, mutta muutkin pastat kelvannevat.

Tarvitset:
  • Paksua pappardelle -pastaa
  • Ricottajuustoa
  • Sipulia
  • Valkosipulia
  • Paprikaa vähän
  • Tomaattia vähän
  • Tomaattipyreetä (ja tomaattimurskaa)
  • Aurinkokuivattuja tomaatteja vähän
  • Basilikaa ja/tai persiljaa, tuoretta tai kuivattua
  • Suolaa
  • (kuivattua) Chiliä
  • Parmesaania yms. päälle

Tee:
1. Laita pastavesi lämpenemään ja veden kiehuessa pasta keittymään.
2. Silppua sipulit, paprika, tomaatti ja kuullottele vähän pannulla öljyssä.
3. Lisää pannulle kuullotuviin vihannesten mukaan vähän tomaattipyrettä, ehkä aurinkuivattuja tomaatteja ja ehkä tomaattimurskaa, vähän jääkaapin sisällön mukaan. Lisää ricottajuustoa reilusti mukaan ja sekoittele mukavaksi kastikkeeksi.
4. Mausta yrteillä, suolalla ja chilillä.
5. Lisää keitetty pasta kastikkeen joukkoon, tarkista vielä tarvitsisiko jotain mausteita, tai vaikkapa lorauksen (chili)oliiviöljyä.
6. Nauti, luksusta on vielä päälleripoteltu parmesaani.

Sampon kommentit: Hyvää.

Crème brûlée


Ostin pyssyn. Nimittäin kaasupoltinpyssyn, jolla voi esimerkiksi tehdä Crème brûléehen hienon sokerikuorrutepinnan. Söin elämäni ensimmäisen Crème brûléen Ranskassa kun olin 16-vuotias. Odotukset olivat kovat, mutta voi, jouduin pettymään, sillä saamani Crème brûlée maistui ihan jääkaapilta. Tähän jälkiruokaan maut tarttuu tosi helposti, eli jääkaappiin jäähtymään vain tiiviissä rasiassa tai tiiviisti peitettynä. Onneksi jääkaappi-brûléen jälkeen kokemukset tästä herkusta ovat olleet positiivisia. Oon luullut, että crème brûléen tekeminen olisi jotenkin vaikeaa, mutta eipä olekaan. Varsinkin jos on kaasupoltin, niin tästä herkusta tulee kuin ravintolassa konsanaan. Jos kaasupoltinta ei omista, niin sokerikuorrutteen voi tehdä myös uunissa.

Tällä reseptillä tulee neljä pientä annosta, isommissa vuoissa ehkä kaksi.

Tarvitset:
  • Kuohukermaa noin 2 dl
  • Maitoa noin 0.5 dl
  • 2 keltuaista
  • Sokeria 0.5 dl + sokeria päälle
  • Vanilijasokeria 3 tl (tai puolikas vanilijatanko halkaistuna)

Tee:
1. Laita uuni lämpiämään 180 asteeseen, laita annoskupot valmiiksi syvälle pellille.
2. Erottele keltuaiset valkuaisista, keltuaiset voi laittaa valmiiksi isoon kulhoon. Riko keltuaiset ja sekoita joukkoon myös sokeria (noin 0.5 dl)
3. Laita kerma, maito ja vanilijasokeri (tai siemenistä kaavittu vanilijatanko) kattilaan, kuumenna hitaasti niin, että maito ihan melkein kieuhuu. Jos käytit vanilijatankoa, ota se pois.
4. Lisää kuuma kermamaito keltuaissokerikulhoon kevyesti sekoittaen.
5. Kaada seos siivilän läpi annoskuppeihin.
6. Laita pelti uunin alatasolle, ja kaada vielä pellille kuumaa vettä, niin että sitä on annoskuppejen puoliväliin saakka.
7. Paistele uunissa noin 25 minuuttia. Ota uunista, keksi paras keino ottaa annoskupit kuuman veden keskeltä, anna jäähtyä hetken huoneenlämmössä ja laita sitten jääkaappiin viilenemään muutamaksi tunniksi.
8. Kun syömisaika koittaa, ripottele jokaisen annoksen päälle ohuehko kerros sokeria. Sitten kaasuttele kaasupolttimella niin, että sokeri alkaa vähän kuplia. Anna jäähtyä hetki, sillä sokeri kovettuu. Jos kaasupoltinta ei ole, niin uunin ylätaso/grillivastukset täysille, sokeria annosten pintaan ja pelti hetkeksi uunin ylätasolle (uuniluukku auki).
9. Nauti rapsakasta ja pehmeästä herkusta.

Sampon kommentit: Oikein rapsakkaa.

torstai 2. tammikuuta 2014

Helpot konvehdit



Suklaata on kiva syödä. Varsinkin sellaista suklaata, mitä on "tehnyt itse". Tämän joulun älynväläys oli tehdä omia konvehteja. Omilla täytteillä. Superhelppoa. Huikein innovaationi oli laittaa maustettuja rahkoja suklaan sisään. Vähän kuin jotkut jugurttitäytteiset suklaat.

Tarvitset:
  • Suklaata (taloussuklaa toimii hyvin!) + muotin (silikonisen) tai konvehtivuokia
Täytteiksi  esimerkiksi jotain näistä
  • Maustettuja rahkoja (esim. sitruuna, pipari, mitä näitä nyt on!)
  • Rusinoita, manteleita
  • Kookoshiutaleita
  • Lempikarkkeja (esim. turkinipippureita)
Tee:
1. Sulata suklaa vesihauteessa.
2. Suklaan sulaessa pilko, pieni, murskaa täyteaineita.
3. Laita vähän suklaata muotin pohjalle, lisää täyte ja laita vielä suklaata. Sekoita ehkä.
4. Anna jähmettyä jääkaapissa hetken. Irrota suklaat muoteista ja sitten anna sulaa suussa.

Sampon kommentit: Hyviä!

Avokadopasta helposti


Vuoden takainen hitti avokadopasta on edelleen hyvää ja maailman nopeinta arkiruokaa. Hesarista löytyi aikoinaan Safkaa -tyyppien hyvä resepti, mutta koska aina kaapissa ei oo parmesaania, tai kaupassa pecorinoa, niin korvikkeilla tästä tulee aivan hyvää. Alkuperäisessä reseptissä kaikki on tuoretta, mutta kuivatuilla versioilla tulee myös hyvää helposti! Tässä alkuperäinen resepti ja korvikevaihtoehdot. Tällä reseptillä tulee ruokaa kahdelle. Pastaan kannattaa panostaa. Erimuotoisilla pastoilla saa hyvää vaihtelua, mutta spagetti taitaa kuitenkin olla toimivin.

Tarvitset:
  • Valkosipulinkynsiä 2-4 mieltymyksen mukaan, tai valkosipulijauhetta
  • Chiliä puolikas tai kokonainen, kuivattukin käy
  • Limetti tai puolikas sitruuna tai limetti- tai sitruunamehua
  • Avokado 1 tai puolitoista(kypsä, eli hieman pehmeä) 
  • Mustapippuria
  • Suolaa
  • Oliiviöljyä loraus, chiliöljykin sopii
  • Tuoretta basilikaa tai kuivattua basilikaa  (Santa Marialla on hyvää)
  • Tuoretta (lehti)persiljaa tai kuivattua (Santa Marian kuivattu persiljakin on hyvää)
  • Parmesaania raastettuna 1/2 dl
  • Pecorinoa raastettuna 1/2 dl TAI yhteensä noin 1dl jotain vaan juustoraastetta, pecorino toimii myös kivasti yksinään, kaupan valmiiksi raastettu Grana Padano on edukasta, Oltermanninkin tai vastaava toimii paremman puutteessa.
  • Hyvää spagettia tai muun muotoista pastaa 250 g
Tee:


1.Raasta juustot, viipaloi chilit, valkosipulit, silppua yrtit, halkaise avokado, poista kivi, vedä viillot ristiin ja lusikoi lusikalla kuutiot. Nämä kaikki voi laittaa suureen tarjoilukuhloon. Lisää mausteet, lime/sitruunamehu ja öljy. Sekoita.
2. Keitä spagetti al denteksi, keitinveteen sopivasti suolaa!
3. Yhdistä spagetti ja kastike ja sekoita hyvin. Maista ja mausta vielä tarvittaessa. Suolaa tarvitaan yllättävän paljon.
4. Tarjoile pian juustoraasteen kanssa. Nautiskele!

Sampon kommentit: Tosi hyvää, myös muunnokset.

Maailman maukkain "lasagne" eli Parmegiana de melanzane


Italiassa eräässä kalaravintolassa, jonne piti ensin jonottaa 45 minuuttia, jossa ruoka pyydettiin keittäjiltä kuin yliopistoruokalassa ja ruoka syötiin pahvilautasilta, söin ehkä elämäni parasta ruokaa. Ruoan nimi oli "parmegiana de melanzane", eli "lasagnea" (kalasta,) munakoisosta ja juustosta. Todella hyvää.Sveitsiläisen ystävämme keittokirjasta löytyi tämä resepti, ja googlettelemalla selvisi, että tätä ruokaa ylistävät muutkin. Kalaravintolassa tähän oli laitettu sardiineja, mutta kalan voi jättää hyvin pois, ja syödä ihan kasvisruokana.

Resepti on simppeli, munakoisojen paisteleminen on vähän työlästä, mutta lopputulos on kyllä vaivan arvoinen. Tästä reseptistä riittää noin neljälle, jos viitsii paistella munakoisoja, kannattaa tehdä tupla-annos, sillä tää ruoka on maukasta kylmänäkin. Tai uudelleenlämmitettynä.

Tarvitset:
  • Munakoisoa, muutama keskikokoinen
  • Tomaattimurskaa 800 g
  • Mozzarellapalloja kaksi 
  • Parmesaanijuustoa noin 100g
  • (Sardiineja purkillinen tai vastaavaa kalaa)
  • Tuoretta basilikaa hippusen tai enemmän
  • Suolaa
  • Sokeria
  • Mustapippuria
  • Sipuli
  • Valkosipulinkynsiä 5
  • Oliiviöljyä
Tee:

1. Leikkaa munakoisot ohuiksi viipaleiksi (noin puoli senttiä). Asettele ne esimerkiksi leivinpapereille ja ripottele sitten niiden päälle melko paljon suolaa. Anna munakoisojen itkeskellä puolisen tuntia. Munakoisojen kannattaa itkeä ihan kunnolla. Muuten ne jää helposti lötköiksi paistamisen jälkeenkin. Itkeskelyn jälkeen kuivaa paperilla. Itkeskelyn aikana voit tehdä muut valmistelut.
2. Silppua sipuli, purista valkosipuli puristimella, kuumenna hiukan pannulla oliiviöljyssä. Hetken kuullottamisen jälkeen lisää tomaattimurska ja anna poreillla parikymmentä minuuttia. Lisää myös vähän basilikaa, mustapippuria sekä ripaus sokeria. Suolaa ei kannata lisätä!
3. Siivuta mozzarellat ohuiksi viipaleiksi, raasta parmesaani raasteeksi.
4. Kun munakoisot on itkeneet tarpeeksi, kuivaa ne. Sitten paista ne oliiviöljyssä pannulla molemmin puolin, kevyesti ruskistuen. Kannattaa käyttää vähintään kahta pannua. Nopeuttaa. Munakoisot ei saa jäädä lötköiksi, vaan niiden pitäisi olla vähän kuivia ja rapsakoita.
5. Ainekset on nyt valmiit! Nyt on kokoamisen aika. Vuoan pohjalle ensin munakoisoviipaleita, sitten tomaattikastiketta, mozzarella, parmesaania (ja kalaa). Toista. Vuoan koosta riippuen tulee joko muutama kerros tai sitten vähän enemmän.
6. Paista uunissa keskitasolla 180 asteessa noin 40 minuuttia.
7. Anna vetäytyä noin 15 minuuttia. Sitten nauti!


Sampon kommentit: Todella hyvää.

Keksitikkarit eli cookie popsit, tai vaan keksipallot, tai kakkupallot.


Nämä muotileivonnaiset on herkkua. Koska tikkareiden tekeminen on aika työlästä, teen mielummin vaan "keksipalloja", jotka kyllä menee hienoimmistakin konvehteista. Mielimakuyhdistelmäni on mintunmakuiset Dominot ja maustamaton tuorejuusto. Joissakin ohjeissa tuorejuustoa laitetaan vähän niukanlaisesti. Tykkään kuitenkin, että sitä kannattaa laittaa aika paljon. Tuorejuuston sijasta voi laittaa vaikkapa maustettuja rahkoja, soveltamisella löytää parhaat yhdistelmät.

Jos yritit tehdä muffinsseja/kuppikakkuja/kuivakakkua, mutta niistä tuli rumia tai ei ihan niin herkullisia, niin keksin voi hyvin korvata murustetuilla muffineilla.

Tarvitset:
  • Dominoita (minttu!) tai muita vastaavia keksejä
  • Maustamatonta tuorejuustoa
  • Ripaus vanilijasokeria
  • Suklaata  (taloussuklaa on hyvä)
  • (Strösseliä)
Tee:

1. Murskaa keksit tehosekoittimessa murskaksi.
2. Sekoita tuorejuustoon ripaus vanilijasokeria.
3. Sekoita keksimurskaan tuorejuustoa, sen verran että massa ei jää liian kuivaksi. Maistele hyvää sekoitussuhdetta.
4. Muotoile massasta haluamasi kokoisia palloja. Laita jääkaappiin jähmettymään hetkeksi.
5. Sulata suklaa vesihauteessa. Suklaata kannattaa olla runsaasti, sillä paljoon suklaaseen on helpompi dippailla palloja. Lopusta suklaasta voi tehdä vaikka omanlaisia konvehteja.
6. Pyörittele jähmettyneet pallot suklaassa (apuna haarukka, lusikka, mikä tuntuu parhaalta).
7. Jos haluat koristella pallot strösseleillä, kierittele vielä strösselissä tai ripottele sitä vielä vähän sulan suklaan päälle. Laita jähmettymään. Jos keksipalloja ei syödä heti, niin niitä kannattaa säilyttää jääkaapissa.
8. Nautiskele!

Sampon kommentit: Joo-o, niinkuin konvehteja.