lauantai 30. marraskuuta 2013

Banoffee


Himoitsin kauan tekeväni joskus Banoffeeta, Hesarista kun kerran reseptin luin. Banoffeen "juttu" on kondensoitu maito tölkissä, ja sitä tölkkiä pitää keittää kolme, kyllä kolme, tuntia kattilassa. No viimein tein sitä, ja kanssasyöjät tykkäsivät kovasti. Mun makuun oli hieman liian äklö, mutta kyllähän tuota tuli syötyä.

Useimmissa ohjeissa kehoitetaan tekemään pohja digestiveistä tai muista vastaavista kekseistä. Mää kokeilin minttuisia Dominoita. Ne toimi kivasti. Toinen juttu mitä muokkaisin, on banaanien määrä. En laittanut banaania kovinkaan tiiviisti, vaan niin, että kakussa oli myös "banaanivapaita" kohtia. Toiset tykkää banaanisemmasta banoffeesta, toiset syö mielissään pelkkää toffeeta ja kermaa.

Tarvitset:
  • Tölkki kondensoitua maitoa
  • Voita noin 70 grammaa
  • Paketillinen minttudominoita tai Digestivejä
  • Kuohukermaa 2 dl
  • Sokeria ripaus
  • Banaania 1 tai 2 
Tee:

1. Keitä kondensoitua maitoa vajaa kolme tuntia pienesti porisevassa vedessä. 
2. Valmista pohja, eli murskaa keksit ja sekoita sulatetun voin kanssa. Painele irtopohjavuoan pohjalle. Laita kylmään jäähtymään.
3. Vatkaa kerma vaahdoksi, mausta ihan pienellä määrällä sokeria, tai jätä ilman.
4. Pilko banaani viipaleiksi.
5. Kun kondensoitu maito on keitetty valmiiksi ja se on jäähtynyt hetken, avaa tölkki ja kaavi valmistunut toffee keksipohjan päälle. 
6. Lisää pohjan päälle banaaniviipaleita harvakseltaan tai tiivisti, miten haluat.
7. Nostele kerma kauniisti päälle.
8. Irrota vuoka ja aseta tarjolle. Nauti!

Sampon kommentit: Kondensoitu maito on herkullista.

tiistai 19. marraskuuta 2013

Bataattiranskalaiset



Bataattiranskalaisiin sain idean ravintola Fafa'sista. Googlettamalla löytyi paljon hyviä reseptejä ja sovelsin niistä tämän. Huomasin, että ehdottoman tärkeätä on laittaa ranskikset sopivan väljästi. Päällekkäin paistuvista ranuista tulee vain löllöjä. Näiden kaa sopii joku sovellettu ranskakerma/kermaviilikastike, ketsuppikin yllättävän hyvin.

Huom. Tosi isoja bataatteja on joskus tosi vaikea käsitellä, mutta luomubataatit on usein pieniä ja mukavampia pilkkoa.

Tarvitset:
  • Bataatteja
  • Öljyä
  • Suolaa
  • Pippuria
  • Mausteita mielen mukaan
  • Korppujauhoja (vähän)
Tee:

1. Kuori bataatit ja pilko sopiviksi viipaleiksi.
2. Sekoita bataatteihin kulhossa öljy ja kaikki mausteet + korppujauho.
3. Laita bataattiviipaleet väljästi leivinpaperille.
4. Paista 250 asteessa noin 30-45 minuuttia, niin että ranskalaiset näyttää mukavan rapeilta.

Sampon kommentit: Tosi hyviä, nää sopis hyvin myös jouluun.