lauantai 30. marraskuuta 2013

Banoffee


Himoitsin kauan tekeväni joskus Banoffeeta, Hesarista kun kerran reseptin luin. Banoffeen "juttu" on kondensoitu maito tölkissä, ja sitä tölkkiä pitää keittää kolme, kyllä kolme, tuntia kattilassa. No viimein tein sitä, ja kanssasyöjät tykkäsivät kovasti. Mun makuun oli hieman liian äklö, mutta kyllähän tuota tuli syötyä.

Useimmissa ohjeissa kehoitetaan tekemään pohja digestiveistä tai muista vastaavista kekseistä. Mää kokeilin minttuisia Dominoita. Ne toimi kivasti. Toinen juttu mitä muokkaisin, on banaanien määrä. En laittanut banaania kovinkaan tiiviisti, vaan niin, että kakussa oli myös "banaanivapaita" kohtia. Toiset tykkää banaanisemmasta banoffeesta, toiset syö mielissään pelkkää toffeeta ja kermaa.

Tarvitset:
  • Tölkki kondensoitua maitoa
  • Voita noin 70 grammaa
  • Paketillinen minttudominoita tai Digestivejä
  • Kuohukermaa 2 dl
  • Sokeria ripaus
  • Banaania 1 tai 2 
Tee:

1. Keitä kondensoitua maitoa vajaa kolme tuntia pienesti porisevassa vedessä. 
2. Valmista pohja, eli murskaa keksit ja sekoita sulatetun voin kanssa. Painele irtopohjavuoan pohjalle. Laita kylmään jäähtymään.
3. Vatkaa kerma vaahdoksi, mausta ihan pienellä määrällä sokeria, tai jätä ilman.
4. Pilko banaani viipaleiksi.
5. Kun kondensoitu maito on keitetty valmiiksi ja se on jäähtynyt hetken, avaa tölkki ja kaavi valmistunut toffee keksipohjan päälle. 
6. Lisää pohjan päälle banaaniviipaleita harvakseltaan tai tiivisti, miten haluat.
7. Nostele kerma kauniisti päälle.
8. Irrota vuoka ja aseta tarjolle. Nauti!

Sampon kommentit: Kondensoitu maito on herkullista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti