lauantai 22. helmikuuta 2014

Runebergin tortut


Tänä vuonna havahduin Runebergin torttuihin vasta, kun niitä ei enää kaupasta oikein saanut. No, tein kuten reseptin keksijä Fredrika Runeberg, ja valmistin torttuja kaapista löytyvillä aineilla. Kaapinperältä löytyi sovellukseksi maissilastuja ja kostukkeeksi jaffaa. Tuli aivan hauskan makuisia!

Tarvitset:
  • Voita 125 g
  • (Muscavado/fariini)sokeria noin 1.5 dl
  • Korppujauhoja 1.5 dl
  • Mantelijauhoja noin 1 dl
  • Mantelirouhetta 0.5 dl
  • Maissilastuja
  • Kaardemummaa 2 tl
  • Leivinjauhetta 1 tl
  • Kananmuna 1
  • Kuohukermaa vajaa 1 dl
Kostutus ja koristelu:
  • Jaffaa
  • Tomusokeria
  • Vadelma- tai mansikkahilloa pikkuisen

Tee:
1. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
2. Sekoita kuivat aineet.
3. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää vatkaten muna ja sitten kuivat aineet ja kerma vuorotellen.
4. Laita taikina muffinssivuokiin pellille.
5. Paista parisenkymmentä minuuttia. Valmista sokerikuorrute, eli sekoita tomusokeriin tippa vettä, niin että saat sopivaa kuorrutetta.
6. Kun muffinssit ovat jäähtyneet, ja ne on irrotettu vuoista, dippaa ne nopeasti jaffalla täytettyyn kulhoon.
7. Koristele ja nauti!

Sampon kommentit: Hyviä on.

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Graavilohi


Minun ukki on kalamies ja entinen kondiittori (jotain sukuvikaa tämä leipominen?). Opin ukilta kuinka graavilohta tehdään, ja sehän on ihan helppoa! Omatekoinen graavilohi on herkkua ja kilohinnalta kaupan graavilohta aika paljon edullisempaa. Ja mikä parasta, sitä voi tehdä itselle sopivan määrän ja pakastimessa säilyy aivan hyvin!  Tätä voi käyttää sushiin tai syödä vaan ruisleivän päällä. Nam.

Tarvitset:
  • Tuoretta lohta
  • Merisuolaa (karkeaa, puolikarkeaa tai ihan vaan tavallista)
  • Sokeria
  • (Tilliä)
  • Leivin-/voipaperia
Tee:
1. Fileoi tuore lohi niin, että saat siitä ohuehkoja paloja/viipaleita. Ruodot kannattaa poistaa.
2. Vuoraa pieni rasia leivinpaperilla, tai sitten iso ja matala. Asettele ensimmäinen lohiviipale siihen. Ripottele päälle aika runsaasti suolaa. Suolan päälle vielä himppasen sokeria (ja tilliä, jos tykkäät). Suolan määrän oppii tekemällä, mutta mielummin vähän enemmän kuin vähemmän. Suurinpiirtein niin että kala peittyy suolaan.
3. Laita viipaleen päälle uusi leivinpaperi, uusi kala päälle ja suolat ja sokerit. Toista niin kauan että kalat on käsitelty.
4. Laita jääkaappiin ja anna tekeytyä yksi yö.
5. Sitten naatiskele!

Sampon kommentit: Ihan hyvää.

Mummon kalakeitto


Minun mummo (ja minun äiti) tekee maailman parasta ruokaa. Luulen että kaikilla just se oma mummo tai oma äiti kokkaa parhaiten, mutta vannon, että mun mummon kalakeittoresepti on erinomainen. Mummolta oon myös oppinut paljon ruoanlaitosta ja leipomisesta, etenkin sen, että oma tuntuma on mittailemista tärkeämpää ja sen, että voissa, kermassa tai sokerissa ei tarvitse säästellä.

Tämä kalakeitto on sellaista, jota aina ulkomailla teen esitellessäni suomalaista ruokaa. Perunoita voi varata syöjiä kohtaan puolitoista tai kaksi, kalaa noin 60 grammaa per naama.

Tarvitset:
  • Kalaa, mieluiten tuoretta, lohta tai vaaleaa kalaa
  • Keittoperunoita tai uusia perunoita (jos on kesä)
  • Porkkana
  • Sipulia
  • Ruohosipulia
  • Kermaa
  • Voita
  • Ripaus suolaa
Tee:

1. Kuori perunat ja porkkana ja lohko sopiviksi paloiksi. Laita kiehuvaan veteen kypsymään, porkkana vähän perunoiden jälkeen. Silppua sipuli valmiiksi.
2. Käsittele kala niin, että saat mukavankokoisia lohkoja. Ruodot kannattaa ottaa pois, (suomustetut) nahkat kaloihin voi jättää, sillä ne saa helposti pois ja tuo makua. Jos käytät kokonaista kalaa, niin esimerkiksi kalan pään voi laittaa liemeen mukaan tuomaan makua. Syömisvaiheessa pään voi ottaa pois.
3. Kun perunat ja porkkana on aikalailla kypsiä, lisää sipulit. Hetken kuluttua lisää myös kalapalat.
4. Kun kalat valmistuu, lisää kunnon loraus kermaa, ja kimpale voita sekä sopivasti suolaa. Sekoittele. Tarkista maku, kermaa ja suolaa pitää olla sopivasti. Eli lisää tarvittaessa. Huom. liemi on tämän keiton juju, että sitä saa olla paljon.
5. Tarjoiluvaiheessa ripottele päälle ruohosipulia.
6. Nauti!

Sampon kommentit: On hyvää.

Perunarieskat


Teen perunarieskoja aina, kun perunamuussia jää yli. Tuoreet perunarieskat voin kanssa on jotain aivan täydellistä. Perunarieskoista ei tuu koskaan aivan samanlaisia, mutta paljolla perunamuusilla tulee maukkaimmat ja pehmeimmät rieskat.

Tarvitset:
  • Perunamuussia, ei haittaa jos osa on porkkanaa. 
  • Vehnä- tai ohrajauhoja, korppujauhotkin käy!
  • Öljyä vähän
  • Kananmuna tai kaksi
  • Suolaa ripaus
Tee:
1. Laita uuni lämpiämään 225 asteeseen.
2. Sekoita kulhossa kaikki aineet. Perunamuussia kannattaa olla noin kaksinkertainen määrä jauhoihin verrattuna. Kananmunia vähänkään isompaan taikinaan kaksi.
3. Muotoile taikinasta käsin tai lusikoilla leivinpaperille "kiekkoja". Pistele haarukalla.
4. Paista uunissa keskitasolla (10-15 min) kunnes rieskat näyttävät vähän ruskistuneilta.
5. Nauti heti lämpiminä voin kanssa.

Sampon kommentit: Hyviä lämpiminä.