Italiassa eräässä kalaravintolassa, jonne piti ensin jonottaa 45 minuuttia, jossa ruoka pyydettiin keittäjiltä kuin yliopistoruokalassa ja ruoka syötiin pahvilautasilta, söin ehkä elämäni parasta ruokaa. Ruoan nimi oli "parmegiana de melanzane", eli "lasagnea" (kalasta,) munakoisosta ja juustosta. Todella hyvää.Sveitsiläisen ystävämme keittokirjasta löytyi tämä resepti, ja googlettelemalla selvisi, että tätä ruokaa ylistävät muutkin. Kalaravintolassa tähän oli laitettu sardiineja, mutta kalan voi jättää hyvin pois, ja syödä ihan kasvisruokana.
Resepti on simppeli, munakoisojen paisteleminen on vähän työlästä, mutta lopputulos on kyllä vaivan arvoinen. Tästä reseptistä riittää noin neljälle, jos viitsii paistella munakoisoja, kannattaa tehdä tupla-annos, sillä tää ruoka on maukasta kylmänäkin. Tai uudelleenlämmitettynä.
Tarvitset:
- Munakoisoa, muutama keskikokoinen
- Tomaattimurskaa 800 g
- Mozzarellapalloja kaksi
- Parmesaanijuustoa noin 100g
- (Sardiineja purkillinen tai vastaavaa kalaa)
- Tuoretta basilikaa hippusen tai enemmän
- Suolaa
- Sokeria
- Mustapippuria
- Sipuli
- Valkosipulinkynsiä 5
- Oliiviöljyä
1. Leikkaa munakoisot ohuiksi viipaleiksi (noin puoli senttiä). Asettele ne esimerkiksi leivinpapereille ja ripottele sitten niiden päälle melko paljon suolaa. Anna munakoisojen itkeskellä puolisen tuntia. Munakoisojen kannattaa itkeä ihan kunnolla. Muuten ne jää helposti lötköiksi paistamisen jälkeenkin. Itkeskelyn jälkeen kuivaa paperilla. Itkeskelyn aikana voit tehdä muut valmistelut.
2. Silppua sipuli, purista valkosipuli puristimella, kuumenna hiukan pannulla oliiviöljyssä. Hetken kuullottamisen jälkeen lisää tomaattimurska ja anna poreillla parikymmentä minuuttia. Lisää myös vähän basilikaa, mustapippuria sekä ripaus sokeria. Suolaa ei kannata lisätä!
3. Siivuta mozzarellat ohuiksi viipaleiksi, raasta parmesaani raasteeksi.
4. Kun munakoisot on itkeneet tarpeeksi, kuivaa ne. Sitten paista ne oliiviöljyssä pannulla molemmin puolin, kevyesti ruskistuen. Kannattaa käyttää vähintään kahta pannua. Nopeuttaa. Munakoisot ei saa jäädä lötköiksi, vaan niiden pitäisi olla vähän kuivia ja rapsakoita.
5. Ainekset on nyt valmiit! Nyt on kokoamisen aika. Vuoan pohjalle ensin munakoisoviipaleita, sitten tomaattikastiketta, mozzarella, parmesaania (ja kalaa). Toista. Vuoan koosta riippuen tulee joko muutama kerros tai sitten vähän enemmän.
6. Paista uunissa keskitasolla 180 asteessa noin 40 minuuttia.
7. Anna vetäytyä noin 15 minuuttia. Sitten nauti!
Sampon kommentit: Todella hyvää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti