tiistai 17. joulukuuta 2013

Helpot kvinoapihvit


Terveellisestä ja maukkaasta punaisesta kvinoasta tulee herkkua helposti. Sain inspiraation tähän ohjeeseen jostain naistenlehdestä, ja tulipa kyllä pienellä vaivalla maukkaat kasvispihvit. Nää toimii oikein hyvin hampurilaisten välissä, mutta ihan vaan salaatin kanssa myös. Jos aurinkokuivattuja tomaatteja laittaa paljon, pihveistä tulee helposti aika suolaisia, mutta lisäkkeillä saa säädeltyä hyvin. Kvinoa turpoaa keitettäessä aika paljon, joten desillä parilla saa jo ihan hyvän määrän pihvejä.

Tarvitset:
  • Punaista kvinoaa 
  • Aurinkokuivattuja tomaatteja vähän + öljyä
  • Vuohenjuustoa tai fetaa vähän
  • Kananmuna tai kaksi
Tee:

1. Huuhtele kvinoa. Sen jälkeen keitä kattilassa (vettä tuplasti kvinoan verran) noin 12-15 minuuttia.
2. Silppua aurinkokuivatut tomaatit ja vuohenjuusto/feta tehosekoittimessa tai vastaavassa mössöksi, tai pieni vähän.
3. Sekoita keitettyyn kvinoaan tomaattijuustomössö sekä kananmuna tai kaksi (jos teet ison annoksen) ja sekoita.
4. Kuumenna pannulla hieman (aurinkokuivattujen tomaattejen) öljyä, lusikoi pannulle "pihvejä", tasoittele vähän, paista molemmin puolin hetkisen ja nauti! Pihveistä saa tulla pinnalta vähän rapeita.

Sampon kommentit: Hyvältä maistui.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti