sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Köyhät kuninkaat



Köyhät ritarit on tuttu jälkiruoka, joka tehdään kuivaneesta leivästä/pullasta, syötäväksi hillon tai jäätelön kanssa. Minä keksin köyhät kuninkaat. Ne on kuivaneesta leivistä tehtyjä leipiä. Sveisissä leipä oli yleensä sellaista, että se kuivahtaa nopeasti. Kuivaa leipää piti siis syödä, tai keksiä siitä uusia reseptejä. Kerran keksin liottaa kuivahtaneita leipäviipaleita vähän maidossa, paistaa pannulla, laittaa päälle herkkutäytteitä ja paistaa vielä hetken uunissa. Toimi.

Tarvitset:

  • Kuivahtanutta vaaleaa/keskitummaa leipää
  • Tilkkasen maitoa, jossa ripaus suolaa
  • Öljyä/voita
Leivänpäällisiä, esimerkiksi
  • Juustoa (kaikki käy, mozzarella toimii hyvin)
  • Tomaattia
  • Paprikaa
  • Tonnikalaa
  • Munakoisoa
  • Lisää juustoa
Tee:

1. Laita uuni lämpenemään noin 225 asteeseen.
2. Jos haluat täytteeksi esimerkiksi maukasta tomaatti/paprika salsaa, pilko tomaatit/ja/tai paprika ja paista niitä nyt pannulla. Jos haluat paistettua munakoisoa, pilko paloiksi/viipaleiksi, ripottele päälle vähän suolaa ja paista pannulla.
3. Viipaloi leipä.
4. Liota hetki maidossa, niin että leipä pehmenee hiukan.
5. Laita tällä välin täyteaineita valmiiksi; pilko mozzarellaa, viipaloi juustoa, avaa tonnikalapurkki.
6. Paista lionneita leipäviipaleita pannulla öljyssä/voissa niin, että ne rapsakoituvat mukavasti. 
7. Siirrä paistetut leivät leivinpaperoidulle pellille ja laita päälle haluamasi täytteet, viimeisenä juusto.
8. Paista 5-15 minuuttia, niin että leivät näyttävät hyviltä.

Sampon kommentit: Todella hyviä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti