sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Munakaspitsa



Löysin kerran Marjoja ja maskaraa-kirjasta idean siitä, että pitsaa voisi tehdä nopeasti valmistamalla pohjan kananmunista. Reseptikehittelyn tuloksena paras ja autenttisin pitsa syntyy näin. Koska paras pohja tulee ilman liikaa kananmunan valkuaista, ylijääneistä voi valmistaa vaikka marenkia. Yhdestä paistinpannullisesta tulee ruokaa noin kahdelle hengelle.


Tarvitset:
  • Kananmunia: 1 kokonainen ja 3 tai 4 keltuaista
  • Tomaattimurskaa/ valmista tomaattikastiketta
  • Juustoa
pitsatäytteitä mielen mukaan, esimerkiksi
  • Ananasta
  • Munakoisoa
  • Paprikaa
  • Yrttejä, esim rucolaa tai basilikaa

Tee:
1. Laita uuni lämpiämään noin 200 asteeseen.
2. Erottele kolmesta tai neljästä kananmunasta keltuaiset ja valkuaiset. Sekoita keltuaiset yhden kokonaisen kananmunan kanssa. Vispaa vähän, että rakenteeseen tulee vähän kuohkeutta.
3. Laita tomaattimurska/valmis tomaattikastike pannulle vähän porisemaan. Näin siitä tulee oikein mehukas.
4. Jos haluat pitsan täytteiksi jotain paistettua, kuten paprikaa/munakoisoa/mitä vain, niin pilko ne ja laita paistumaan.
5. Laita kananmunaseos pannulle paistumaan, anna paistua hiljalleen ja käännä, niin että molemmat puolet ovat "napakoita".
6. Siirrä munakas pellille. Laita tomaattikastiketta, täytteitä ja juustoa. Paista uunissa kymmenisen minuuttia, tai niin että juusto on sulanut. 

Sampon kommentit: Maistuvaa suolaista pieneen tai isoon nälkään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti